Apu Juniori lehti lyhyesti
Joka toinen viikko ilmestyvä Apu Juniori on koko Suomen alakoululaisten tiede- ja ajankohtaislehti. Se kertoo uutisista ja ilmiöistä selkeällä, totuudenmukaisella ja viihdyttävällä tavalla. Joka numerossa on myös lapsille suunniteltuja reseptejä, askarteluohjeita ja muuta kivaa puuhaa.
Uudistunut Apu Juniori lehti päästää lapset ääneen. Lehdessä on entistä enemmän koululaisten omaa sisältöä, kuten esimerkiksi arvioita kirjoista, peleistä ja leffoista, vitsejä, lukijoiden kuvia ja kommentteja ja tiedekysymyksiä. Apu Juniori ilmestyy tuttuun tapaan joka toinen viikko tarjoten tiedonjanoisille alakoululaisille ajankohtaista ja viihdyttävää sisältöä, joka auttaa oppimaan ja ymmärtämään.
Apu Juniori auttaa oppimaan ja inspiroi tiedonjanoisia alakoululaisia. Teksti on konkreettista, täsmällistä ja suoraa. Tärkeää on, että vaikeat käsitteet avataan lapsille ymmärrettävään muotoon heitä kiinnostavalla tavalla. Lehti innostaa lapsia lukemaan ja vahvistaa näin heidän medialukutaitojaan. Apu Juniori kertoo uutisista ja ilmiöistä selkeästi ja totuudenmukaisesti unohtamatta kuitenkaan iloa, huumoria ja yllätyksellisyyttä, joka ruokkii lasten tiedonjanoa.
Lehteen ei myydä lainkaan mainoksia. Apu Juniori haluaa tarjota lapsille hyvän vaihtoehdon ruudun tuijottelulle.
Apu Juniori tarjous, tilaus ja irtonumero
Onko lapsesi kiinnostunut kansainvälisistä ja kotimaisista uutisaiheista, luonnosta, tieteestä, teknologiasta, eläimistä, avaruudesta, urheilusta, kulttuurista ja erilaisista harrastuksista? Kannusta lastasi itsenäiseen ajatteluun ja tue lapsen kasvua ajattelevaksi aikuiseksi hankkimalla hänelle Apu Juniori lehti. Saat tuoreen aikakauslehden ilmestymispäivänä potilaatikkoon toimitettuna ilman postikuluja.
Tarkista tämän hetken halvin Apu Juniori tarjous ja tilaukseen sisältyvät tilaajalahjat ”katso tarjous” napista ja tilaa lehti netistä edulliseen tarjoushintaan. Tarjous on voimassa aina myös lahjatilauksessa, joten voit tehdä lehtitilauksen yhtä edulliseen tutustumishintaan lahjaksi. Lehden uusin irtonumero on saatavilla myös kauppojen hyllyltä, mikäli haluat tutustua lehteen ennen lehtitilausta.
Tekemällä lehtitilauksen netissä, saat lehdet huomattavasti irtonumerohintaa halvemmalla ja tilaajalahjan kaupan päälle. Apu Juniori tilaus on mahdollista tehdä kestotilauksena ja määräaikaisesti. Tarjoukset vaihtuvat melko usein, jonka takia lehtitilausta ei ole aina mahdollista tehdä esimerkiksi määräaikaisesti. Kestotilaus on jatkuva tilaus, joka tulee irtisanoa erikseen ja määräaikaistilaus on voimassa vain sovitun tilausjakson ajan, jonka jälkeen tilaus päättyy automaattisesti.
Oli tämän hetken edullisin tarjous sitten kestotilaus tai määräaikainen, voit tehdä joka tapauksessa lehtitilauksen tarjoushintaan myös lahjaksi. Yleisesti lahjatilauksissa valitaan mieluummin määräaikaistarjous, koska silloin lahjansaajan ei tarvitse muistaa irtisanoa tilausta. Kestotilaus on kuitenkin lähes kaikkien lehtien kohdalla huomattavasti määräaikaitilausta edullisempi vaihtoehto.
Apu Juniori on tuore alakouluikäisille lapsille suunnattu ajankohtaislehti
Apu Juniori on uusi, värikäs ja upeasta kuvitettu alakouluikäisille lapsille suunniteltu lastenlehti. Se on suunnattu tiedonjanoisille lapsille ja sitä on ollut myös suunnittelemassa joukko Suomalaisia 7 – 12 vuotiaita lapsia. A-lehdet Oy:n julkaisema lehti ilmestyy tällä hetkellä kahden viikon välein, eli yhteensä 24 kertaa vuodessa. Jokainen numero kertoo kotimaisista ja kansainvälisistä uutisista sekä ilmiöistä selkeällä, totuudenmukaisella mutta viihdyttävällä tavalla.
Lehti haluaa olla vahvasti mukana tukemassa lasten lukutaitoa, joka on ollut Suomessa jo pitkään kärkisijoilla lukutaitoa mittaavissa tutukimuksissa, mutta kääntynyt kuitenkin huolestuttavaan suuntaan. Apu Juniori haluaa vaalia suomalaisten lasten lukutaitoa ja houkutella heidät laadukkaan ja mielenkiintoisen journalismin pariin. Joka myös kannustaa itsenäiseen ajatteluun ja tukee lapsen kasvua ajattelevaksi aikuiseksi.
On ennustettu, että tänä vuonna koulunsa aloittaneista suomalaiskoilulaisista joka kymmenes ei oppisi kunnolla lukemaan peruskoulun aikana, joka viestii siitä, että jotain on tehtävä asian hyväksi. Apu Juniori pyrkii parhaansa mukaan parantamaan koulumenestystä kasvattamalla yleissivistystä ja taustoittamalla uutisia ja ilmiöitä. On selvää, että lapset oppivat tärkeitä asioita netissä mutta printistä luettu tieto menee tutkimusten mukaan paremmin perille.
Apu Juniori on kehitetty yhdessä sen kohderyhmän kanssa, eli sitä on ollut suunnittelemassa joukko suomalaisia lapsia. Siinä käsitellään kaikkia niitä aiheita, joista 7 – 12 vuotiaat lapset ovat aidosti kiinnostuneita, kuten kansainvälisiä ja kotimaisia uutisia, tiedettä, luontoa, teknologiaa, avaruuttaa, eläimiä, urheilua, kulttuuria, harrastuksia ja paljon muuta kiinnostavaa. Mikä parasta, lasten uutuuslehti ei sisällä lainkaan mainoksia.
Apu Juniori innostaa lapsia lukemaan, oppimaan uutta, pysymään uteliaina ja kannustaa itsenäiseen ajatteluun sekä kasvattaa lapsen yleissivistystä, jonka toivotaan parantavan koulumenestystä. Lisäksi lehti on suunniteltu opettajien tueksi, sillä uudessa opetussuunnitelmassa kerrotaan, että opettajien tulisi käsitellä lasten kanssa ajankohtaisia tapahtumia ja uutisia. Kokeilujen mukaan Apu Juniori sopii mainiosti uuteen opetussuunnitelmaan.
Kaikkea mukavaa keittiöpuuhista kuuraketteihin
Apu Juniori kuuntelee ja seuraa tarkasti alakoululaisten maailmaa. Se käsittelee kansainvälisiä ja kotimaisia uutisia, hullunkurisia juttuja ja ilmiöitä, luontoa, tiedettä, eläimiä, avaruutta, viihdettä, harrastuksia ja paljon muuta. Lehdessä on helppoja reseptejä ja kivoja askarteluohjeita ja tietokilpailuja. Kuten samaan tuoteperheeseen kuuluva Apu, myös Apu Juniori kertoo mikä on totta ja mikä tärkeää.
Apu Juniorin tiimin mukaan, myös aikuinen lukija oppii jokaisesta numerosta aina jotakin uutta.
Viisi syytä tehdä lehtitilaus jo tänään
- Saat lehtitilauksen nyt uskomattomaan tarjoushintaan joko itselle tai lahjaksi ystävälle.
- Tilaajana osallistut suurarvontaan, jonka päävoitto on huikeat 30 000 euroa.
- Tilaajana saat mahdollisuuden olla mukana kuukausittain 1000 euron arvonnassa.
- Tilauksesi jatkuessa kerrytät tilauksestasi myös K-Plussa pisteitä.
- Lehdet toimitetaan säännöllisesti ilmoittamaasi osoitteeseen toimitettuna postikuluitta.
- Saat valita lehtitilauksen yhteydessä tilaajalahjan kaupan päälle.
Miten lehti tilataan?
Voit tehdä lehtitilauksen muutamassa minuutissa netissä alla olevilla ohjeilla:
- Katso uusimmat lehtitarjoukset klikkaamalla ”tutustu” nappia.
- Seuraavalla sivulla voit valita sopivan mittaisen tilausjakson ja määräaikais- tai kestotilauksen.
- Seuraavaksi tulee täyttää vaaditut tiedot tilauslomakkeeseen.
- Tarkista täyttämäsi tiedot huolellisesti ja lähetä tilaus.
- Saat muutaman minuutin kuluttua tilausvahvistuksen sähköpostiisi.
- Laskun saat viimeistään kuukauden kuluttua tavallisen kirjepostin mukana.
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.