Tyttöjenlehdet
Tyttöjenlehdet netistä
Tältä sivulta löydät kaikki suosituimmat tyttöjenlehdet, joista on juuri nyt tarjolla todella edullisia lehtitarjouksia. Suosittuja tarjouksia ovat esimerkiksi Aku Ankka Juniori tarjous ja Aku Ankka tarjous. Lisää vaihtoehtoja löytyy lehdet osiosta.
Tyttöjenlehdet kategoriasta löydät lehtiä vähän vanhemmille tytöille sekä perheen pienemmille, jotka eivät osaa vielä lukea tai harjoittelevat vasta lukemista.
Lehden valitseminen kannattaa aloittaa lapsen iästä. Minkä ikäiselle lapselle lehti tulee? Toinen tärkeä asia on tietenkin se, mistä lapsesi on kiinnostunut. Tykkääkö lapsi esimerkiksi hevosista ja muista eläimistä? prinsessoista? leipomisesta? sarjakuvista? Nämä kaksi asiaa kannattaa ainakin pitää mielessä lehteä tilatessa.
Lapsen ikä ja mielenkiinnonkohde vaikuttaa kuitenkin todella paljon sopivan lehden valintaan. On myös lehtiä joista lähes kaikki lapset pitävät, sellaisia ovat esimerkiksi Aku Ankka ja Aku Ankka Juniori sekä Karvinen. Sarjakuvalehdet ovat erittäin suosittuja lehtiä lähes kaikenikäisille.
Aku Ankka Juniori ja Prinsessa ovat lehtiä, jotka sopivat hyvin aivan pienille lapsille ensimmäiseksi lehdeksi, sillä lehdet sisältävät myös paljon helppoja puuhatehtäviä. Vanhemmille lapsille kannattaa tilata mielummin Aku Ankka tai Karvinen.
Tutustu myös poikien lehdet osion lehtivalikoimaan, jos etsit sopivaa lehteä perheen pienimmälle.
Prinsessa lehti on satumaisen ihana tyttöjenlehti
Prinsessa on satumaisen ihana tyttöjenlehti, joka ilmestyy 12 kertaa vuodessa. Se sopii hyvin 3-vuotiaille ja siitä eteenpäin niin vanhoille kuin Prinsessan tarinat ja tehtävät kiinnostavat. Lehti pitää sisällään ihania Prinsessa aiheisia sarjakuvia ja paljon erilaisia puuhatehtäviä.
Sarjakuvissa on mukana kaikki Disneyn rakastetuimmat Prinsessahahmot kuten Mulan, Lumikki, Belle ja tietystin Prinsessa Ruusunen. Lehden sarjakuvista ja mukavista puuhatehtävistä riittää iloa koko kuukaudeksi.
Puuhatehtäviin kuuluu esimerkiksi helppoja askarteluohjeita, väritystehtäviä, pelejä ja paljon muuta. Puuhatehtäviä on mukava tehdä yhdessä ystävien tai perheen kanssa. Puuhatehtävät ovat pienelle lapselle hyödyllisiä ja ne sisältävät paljon opettavaista sisältöä.
Lehti on suunniteltu lapsille, jotka eivät vielä osaa itse lukea, joten Prinsessa lehteä pidetään usein myös iltasatulehtenä. Mukavien sarjakuvien ja puuhatehtävien lisäksi jokainen Prinsessa lehti sisältää Prinsessa aiheisen julisteen, jonka voi laittaa esimerkiksi oman huoneen seinälle.
Jokainen aikakauslehti sisältää myös yllätyslahjan perheen pienemmille, joka voi olla esimerkiksi tiara, kaulakoru, hansikkaat, kruunu tai korvakorut.
Aku Ankka on Suomen suosituin sarjakuvalehti
Aku Ankka on Suomen hauskin ja suosituin sarjakuvalehti, joka ilmestyy joka keskiviikko. Todella suuren suosion kerännyt sarjakuvien klassikko Aku Ankka tarjoaa hauskoja tarinoita ja viihdettä kaiken ikäisille lukijoille viikosta toiseen.
Aku Ankan omien toilailujen lisäksi Ankkalinnassa tapahtuu kaikenlaista jännittävää. Sarjakuvien tarinoissa kaikille tuttu Mikki Hiiri ratkoo erilaisia rikoksia, Akun veljenpojat Tupu, Lupu ja Hupu suunnittelevat uusia kepposia Ankkalinnan asukkaille, Roope-setä yrittää parhaansa mukaan suojella rahojaan varkailta.
Aku Ankan tarinoissa lukija tapaa paljon tuttuja hahmoja kuten esimerkiksi Pelle Peloton, Hessu Hopo, Mikki Hiiri, Pluto koira sekä paljon muita Disneyn hahmoja. Sarjakuvalehti on kulkenut Suomalaisten arjessa mukana jo vuosikymmeniä ja Akkarista on tullut lukuperinne, joka siirtyy aina sukupolvelta toiselle.
Tilaamalla Suomen suosituimman ja hauskimman sarjakuvalehden pääset nauttimaan myös Lataamo-palvelusta netissä, josta löydät lisälukemista ja paljon muuta mielenkiintoista sisältöä. Nyt on hyvä aika hyödyntää Aku Ankka tarjous ja sukeltaa Ankkalinnan hauskoihin seikkailuihin.
Aku Ankka lehti on myös täydellinen lahjaidea kaikille sarjakuvien ystäville. Parhaan Aku Ankka tarjouksen löydät aina sivuiltamme.
Roope-setä on Suomen toiseksi suosituin sarjakuvalehti
Roope-setä lehti on 100 sivuinen taskulehti, joka on noussut toiseksi suosituimmaksi sarjakuvalehdeksi Suomessa. Lehti on ilmestynyt jo vuodesta 1978 asti tuoden hauskoja tarinoita niin nuorille kuin vanhoillekin lukijoille.
Roope-setä lehden viihdyttävien seikkailujen parissa viihtyy kaikki vauvasta vaariin. Roope-setä lehti ilmestyy kerran kuukaudessa ja jokainen taskulehti sisältää 4 pitkää tarinaa, 1-2 lyhyttä tarinaa, yksisivuisen englanninkielisen sarjakuvan, dekkaripähkinän, ristikoita ja palkintotehtävän.
Taskulehden pääosassa on tietenkin enimmäkseen Roope-setä ja Ankkalinnan asukkaat kuten Aku Ankka ja veljenpojat Tupu, Hupu ja Lupu. Lehden tarinoissa voi tutustua myös aivan uusiin hahmoihin, joita ei ole nähty aikaisemmin Ankkalinnassa.
Roope-setä lehden kaikki sarjakuvat ovat Suomessa ennen julkaisemattomia, joten voit olla varma, että saat lukea aina lehdestä aivan uusia sarjakuvia. Joka vuosi lehdestä julkaistaan yksi 132-sivuinen erikoisnumero, joka sisältää myös keräilykuvan.
Aku Ankka Juniori lasten oma sarjakuvalehti
Aku Ankka Juniori on pienille lapsille suunniteltu sarjakuvalehti. Se sopii hyvin noin 3-8-vuotiaille lapsille. Sarjakuvalehden tarinoiden tekstit on valmiiksi tavutettu, joka helpottaa sarjakuvien lukemista.
Aku Ankka Juniori onkin tarkoitettu lapsille, jotka eivät vielä osaa lukea itse tai jotka vasta opettelevat lukemaan. Aku Ankka Juniori on 36-sivuinen sarjakuvalehti, joka sisältää monta lyhyttä tarinaa ja lisäksi paljon helppoja puuhatehtäviä lapsille, joita lasten on mukava tehdä yksin tai yhdessä kavereiden kanssa.
Puuhatehtäviin kuuluu esimerkiksi erilaisia sokkeloja ja piirustustehtäviä. Puuhatehtävät on myös suunniteltu noin 3-8-vuotiaille lapsille ja ne sisältävät paljon hyödyllistä ja opettavaista sisältöä. Puuhatehtävien suunnittelussa on ollut mukana varhaiskavatusammattilaiset, joten lehden tehtävät ovat varmasti sopivia lapsille.
Sarjakuvalehden ja hauskojen puuhatehtävien avulla lapsi oppii muun muassa kirjaimia, numeroita, laskemista ja lukemista. Lehden tilaaja saa Aku Ankka Juniori lehden kerran kuukaudessa kotiin kannettuna ja lisäksi lehtitilaus sisältää todella suositun digipalvelun, joka sisältää lehtien kaikki tarinat ääneenluettuna.
Digipalveluun päivittyy uuttaa sisältöä kerran kuukaudessa. Digipalvelu sisältää sarjakuvalehden tarinat ääneenluettuna, matikkamestarin, kivan kaverin ja sanasankarin. Jokainen osio on täynnä mukavia puuhatehtäviä, joissa lapsi oppii hauskojen tehtävien parissa lukemista, sosiaalisia taitoja, kirjaimia ja numeroita.
Miten valita sopiva tyttöjenlehti lahjaksi?
Oletko miettinyt, mikä tyttöjenlehdet kategoriasta olisi paras lehti lahjaksi? Jos tilaat lehden lahjaksi esimerkiksi kummitytölle tai et muuten vain ole varma mistä lapsi on kiinnostunut, niin kiinnostuksen kohteita voi miettiä myös esimerkiksi lapsen harrastuksista.
Onko lapsella joitakin harrastuksia vapaa-ajalla? Esimerkiksi ratsastusta? Jotkut lapset tykkäävät hevosista ja eläimistä todella paljon ja toiset taas esimerkiksi leipomisesta tai sarjakuvista. Kun tiedät mistä lapsi on kiinnostunut, niin lehden valitsemisesta tulee todella helppoa ja lehdestä tulee mieleinen ja mielenkiintoinen lahja.
Urheilua harrastavalle tytölle mieleinen lehti löytyy urheilulehtien puolelta. Lemmikeistä ja eläimistä pitävälle lapselle löytyy sivuiltamme paljon erilaisia lehtiä, esimerkiksi hevoshullut, hevosmaailma tai meidän koira.
Useimmat tyttöjenlehdet sisältävät vaihtuvan tilaajalahjan. Lehden tilaaminen lahjaksi on yhtä helppoa kuin itselle tilaaminen. Lahjatilauksissa tulee muistaa, että tilaajalahja toimitetaan aina lehtitilauksen maksajalle ja tilaajalahja tulee antaa itse myöhemmin lahjaksi.
Tilaajalahjat toimitetaan viimeistään kuukauden kuluttua lehtitilauksen maksamisesta. Jos tilaajalahja koostuu esimerkiksi kahdesta eri tuotteesta, silloin tilaajalahja toimitetaan kahtena erillisenä lähetyksenä. Tilaajalahjat toimitetaan aina postitse.
Tyttöjenlehdet lahjaksi
Lehden tilaaminen lahjaksi on yhtä helppoa kuin itselle tilaaminen. Lehteä tilatessa tulee merkitä vain rasti tilauslomakkeeseen, että tilaan lehden lahjaksi ja täyttää vastaanottajan tiedot. Kaikki lehtitarjoukset ovat voimassa myös lahjatilauksissa.
Lehtiä tilataan joululahjaksi, syntymäpäivälahjaksi, ystävänpäivälahjaksi ja muuten vain esimerkiksi lapselle, joka opettelee lukemaan. Lehti on nykyään todella suosittu lahja, eikä se maksa paljoa, kun muistaa hyödyntää parhaat lehtitarjoukset.
Lehti tilataan yleensä useammaksi kuukaudeksi tai jopa vuodeksi kerralla, joten siitä riittää iloa pitkäksi aikaa. Lähes kaikki tyttöjenlehdet sisältävät myös vaihtuvia tilaajalahjoja. Tilaajalahjana voi olla esimerkiksi laukku, reppu, kirja, tiara tai koruja. Tilaajalahjan arvo voi olla jopa 100 euroa, mutta sen saa ilmaiseksi lehtitilauksen yhteydessä.
Muista, että jos tilaat lehden lahjaksi esimerkiksi kummitytölle, niin lehden tilaajalahja lähetetään kuitenkin aina lehtitilauksen maksajalle ja saat itse valita annatko tilaajalahjan myöhemmin lahjaksi vai pidätkö sen itselläsi. Tilaajalahja lähetetään yleensä postitse viimeistään kuukauden kuluttua lehtitilauksen maksamisesta.