Suomen lehtimarkkinoille ilmestyy vuosittain 15-34 uutta aikakauslehteä
Lehtitarjouksia.com kokosi yhdelle sivustolle kaikki uudet lehdet vuosilta 2005 – 2018. Päivitämme listaan joka vuosi uudet aikakauslehdet, joista osa on tilattavissa myös palvelustamme. Etusivulta löydät kaikki lehtitarjoukset.
Osa listassa olevista lehdistä on tilattavissa tarjoushintaan sivustomme kautta suoraan kotiin kannettuna ilmaisella postituksella. Voit saada lehden jopa 50% normaalihintaa halvemmalla palvelumme kautta!
Valitettavasti kuitenkin suurin osa alla olevista uusista lehdistä on aikakauslehtiä, joiden julkaisu on jo päättynyt. Varsinkin vanhemmat aikakauslehdet, kuten esimerkiksi vuoden 2005 tai 2006 uudet lehdet.
Vaikka uusista lehdistä yllättävän moni on tullut jo tiensä päähän ja julkaisu lopetettu, lähes joka vuosi julkaistavista lehdistä kuitenkin aina osa jää vuosiksi suomen lehtimarkkinoille.
Aikakauslehtiä poistuu Suomen lehtimarkkinoilta keskimäärin alle 10 vuodessa ja uusia nimikkeitä saadaan vuosittain keskimäärin 28. Syynä on usein lehden lakkauttamisen lisäksi lehtien yhteenliittymiset.
Kuten huomaat, uusia aikakauslehtinimikkeitä ilmestyy lehtimarkkinoille vuosittain yllättävän monta. Joukossa on teemalehtiä, ammattilehtiä, sisustuslehtiä, järjestölehtiä, harrastelehtiä, yleisölehtiä, talouslehtiä, muotilehtiä, ainoastaan digitaalisesti julkaistavia aikakauslehtiä, aikakauslehtien välissä ilmestyviä liitteitä sekä ristikkolehtiä.
Aikakauslehdeksi luetaan julkaisut, jotka ilmestyvät säännöllisesti vähintään kerran vuodessa. Mainosten osuus ei ylitä milloinkaan toimituksellisen sisällön osuutta. Aikakauslehti voi olla painettuna kooltaan, muodoltaan ja painomateriaaliltaan millainen tahansa ja digitaalisena luettavissa millä laitteella tahansa.
Uudet lehdet 2018
Vuosi 2018 on tuonut lehtimarkkinoille tähän mennessä 15 uutta aikakauslehtinimikettä. Uskomme kuitenkin, että määrä nousee vielä yli 20 vuoden loppuun mennessä.
Vuoden 2018 lehtien määrä on nyt vain kaksi vähemmän kuin viime vuonna.
Listasta huomaa nopeasti, että uusia lehtiä on tullut ylivoimaisesti eniten ristikkolehtien ryhmään. Ristikkolehtiä on ilmoitettu tähän mennessä jo kymmenen.
Se on viime vuoteen verrattuna poikkeuksellisen suuri määrä, sillä vuosi sitten julkaistiin vain yksi ristikkolehti.
- Ykkös ristikot
- X
- Vaakuna ristikot
- Sylvin suosikit
- Perhe ristikot
- Matin seikkailuristikot
- Lemmikkiristikot
- Kuvaristikko pähkinä
- Juoksufiilis
- Jalmarin ristikot extra
- Jalmarin kryptot
- Extra ristikot
- Elmo historia
- Elä hetkessä
- Design & tyyli suomi
Uudet lehdet 2017
Vuonna 2017 uusia lehtiä ilmestyi markkinoille kaikkiaan 17 kpl.
Kuten varmasti huomaat listaa selatessa, enemmistö uusista lehdistä liittyy harrastuksiin ja useiden lehtien teemana on hyvinvointi mm liikunnan avulla sekä itsestä ja läheisistä huolehtiminen.
Joukossa on myös yksi talouslehtien edustaja eli Forbes Suomi ja ainoana järjestö- ja ammattilehtenä joukossa on muoti- ja vaatealan lehti Fab.
Ristikkolehtiä edustaa tänä vuonna Krypto Jänis ja Leijonan hauska ristikkokirja sekä ruokalehtiä Vegaanikeittiö.
- Vegaanikeittiö
- Unelmien käsityöt
- Turvallinen koti
- Suomu / fena
- Riders magazine
- Rakkaudella vege
- Omjooga
- Leijonan hauska ristikkokirja
- Krypto jänis
- Kellolehti
- Kauniit kodit galleria
- Junioritieto
- Forbes suomi
- Fab
- Elmo
- Ducktales
- Av plus
Uudet lehdet 2016
Vuosi 2016 oli erittäin hyvä uusien lehtien osalta, sillä uusia nimikkeitä ilmestyi yhteensä 29 kpl.
Tämän vuoden uudet lehdet edustavat useita eri kiinnostuksen kohteita aina jännittävistä ristikoista herkulliseen ruuanlaittoon ja uusimmasta teknologiasta liikuntaan ja urheiluun.
Tänä vuonna aikakauslehtinimikkeiden kokonaismäärä on Suomessa huikeat 4000 kpl. Se on suhteessa huomattavasti muita maita enemmän ja yllättävän suuri luku, kun vertaa Suomen väkilukuun.
Uusia lehtiä ilmestyi siis lähes yhtä paljon kuin vuonna 2015, jolloin lehtiä ilmestyi vain yksi enemmän.
Aihealueiltaan uudet lehdet edustavat jälleen melko monipuolista aikakauslehtikenttää. Uutuuksia ilmestyi seuraaviin kategorioihin: urheilulehdet, matkailulehdet, ruokalehdet, historialehdet, asumisen lehdet ja ristikkolehdet.
Vuoden 2016 uudet lehdet ovat lähes kaikki yleisölehtiä, yhtä lukuunottamatta. Uusi Teknologia on ainut pelkästään digitaalisesti julkaistu lehti. Uusista julkaisuista 16 liittyy jälleen harrastuksiin.
- Vanhan ajan ristikkoaitta
- Uusi teknologia
- Uusi asunto
- Urheilulehti k1
- Tube
- Tieteen kuvalehti historia
- Tieteen kuvalehti
- Suuri kryptokirja
- Sudoku x
- Sudoku haaste
- Samu
- Ruoka
- Ristikkokimara
- Retrodeco
- Regina sensuelli
- Pommin suuri kryptokirja
- Pihakokin parhaat
- Pekan uudet ristikot
- Maku kaneli & sokeri
- Kotiaarre
- Kesäpuutarhat
- Iisakin klassikot
- Hyväntuulen parhaat ristikkokirja
- Huippuhyvät ristikot
- Gogolf
- Gluteeniton leivonta
- Explore
- Eroturvaa
- Apu matka
Uudet lehdet 2015
Vuonna 2015 uusien lehtien osalta päästiin hipomaan lähes ennätyslukemia! Lehtimarkkinoille tuli peräti 30 uutta aikakauslehteä, eli yhteensä kymmenen enemmän kuin viime vuonna, jolloin lehtinimikkeitä saatiin 20 kpl.
Uudet lehdet ovat ApteekkiNyt lehteä lukuunottamatta yleisölehtiä.
Uudet lehdet tarjoavat jälleen todella monipuolista ja vaihtelevaa sisältöä, joista löytyy varmasti jokaiselle lukijalle kiinnostava julkaisu.
Joukossa on historiaa, sudokuja, ristikkoja, blogeja, legoja, käsitöitä ja kotia edustavia lehtiä.
Edellisen kerran 30:n lehden raja saavutettiin vuonna 2013 ja yli 30:n lehden raja vuonna 2012, jolloin uusia lehtiä tuli peräti 34.
- Sudokusuosikit
- Ristikkosuosikit
- Joutsen ristikot
- Ajanviete ristikot
- Wau
- Terveyttä luonnosta
- Suomen historia
- Sudoku leijona
- Ristikko maraton
- Ristikko leijona
- Ristikko jumbo
- Pommin helppo ristikkokirja
- Parhaat oloblogit
- Mukavan helpot ristikot
- Miesten blogit
- Lego star wars
- Lego ninjago
- Krypto leijona
- Krypto aarteet
- Kotiliesi käsityö
- Hyvän olon ruokaa
- Hertan ja simon ristikot extra
- Helpot isot ristikot
- Fiilisruokaa
- Design stories
- Conceptis erikoissudokut
- Asun
- Apu lukemisto
- Apteekkinyt
- 3h+k
Uudet lehdet 2014
Vuonna 2014 saatiin markkinoille peräti 20 uutta aikakauslehteä, eli 10 vähemmän kuin viime vuonna. Uusista lehdistä jälleen kerran harrastelehdet olivat suurin ryhmä, sillä peräti puolet kuuluvat harrastelehtiin.
Yhtään asiakaslehteä tai ammatti- ja järjestölehteä ei ilmoitettu tilastoihin kuluvana vuonna.
Median erittäin nopeasta digitalisoitumisesta huolimatta uusia painettuja aikakauslehtiä näyttää ilmestyvän melko tasaiseen tahtiin. Uusia lehtiä ilmestyy vuosittain keskimäärin 27.
Suomi on vieläkin kärkimaa aikakauslehtien määrässä suhteessa väestömäärään, sillä Suomessa julkaistavien aikakauslehtien määrä oli vuonna 2014 peräti 4106 kpl, eli noin 106 enemmän kuin vuonna 2016.
- Viivi ja wagner ristikot
- Sudoku remix
- Sanaristi
- Real life
- Ristikko potti
- Parhaat kotiblogit
- Olla55+
- Mobilisti
- Mach
- Kauneimmat askartelut
- Kaikkien aikojen Jouluherkut
- Jalkapallolehti
- Jahdissa
- Herkkuleivonta
- Fingerpori ristikot
- Et terveys
- Conceptis japanilaiset ristikot
- Angry birds lehti
- Apu terveys
- Anun vaikeat ristikot
Uudet lehdet 2013
Vuosi 2013 ei tilastoja seuratessa näyttänyt lainkaan hiipumisen merkkejä aikakauslehtien lanseerauksessa. Uudeksi ilmiöksi Suomen aikakauslehtimarkkinoilla ovat nousseet erilaiset teemalehdet, jotka ovat kiinteä osa tunnettuja lehtibrändejä ja jotka ilmestyvät noin 1-2 kertaa vuodessa.
Uusia lehtiä kirjattiin vuonna 2013 jopa 30, joista kuusi on teemalehtiä. Uutuuksista kaksi on ammatti- ja järjestölehtiä ja loput yleisölehtiä. Yleisölehdistä suurin ryhmä on tänäkin vuonna harrastelehdet.
Vuoden 2013 teemanumeroita ovat seuraavat julkaisut: Joulu Anna, Kodin Kuvalehti Grillikesä, Kodin Kuvalehti Joulu, Kodin Kuvalehti Puutarhassa, Me Naiset Häät sekä Me Naiset & Matkaopas. Osa teemanumeroista on ainoastaan irtonumeromyynnissä lehtipisteissä kulloinkin voimassa olevaan irtonumerohintaan.
Tänä päivänä eletään vahvasti digiaikaa ja lehtien rinnalle kehitellään yhä enemmän digitaalisia lisäpalveluja. Digiaika tarkoittaa sitä, että vähitellen ja varsinkin tulevaisuudessa yhä useampi aikakauslehti on luettavissa ainostaan verkkopalvelussa. Se jää nähtäväksi miten perinteisille paperisille aikakauslehdille tulee käymään.
Perinteisten aikakauslehtien nykytilannetta kuvaa hyvin se, että viime vuosina uusien lehtien määrä on onneksi toistuvasti ollut pitkän aikavälin keskiarvoa korkeampi, eli ainakin tällä hetkellä perinteisillä lehdillä menee hyvin.
Suomi on tänäkin vuonna kärjessä aikakauslehtien määrässä suhteessa väestön määrään, kun vertaillaan muita maita. Vuonna 2013 aikakauslehtinimikkeitä on tilastojen mukaan jopa 4400.
- Tekniikan Historia
- Tastingbook viini & ruoka
- Takedown Magazine
- Suuri talo extra
- Suuri keittiö & kylpyhuone extra
- Season looks
- Sanahaut ja anagrammit
- Ristikko raketti
- Ristikko aarre
- Oma aika
- Noste
- Musclepro
- Me naiset & matkaopas
- Me naiset kilot veks!
- Me naiset häät
- Maintworld
- Matkavinkki
- Lämäri
- Kodin kuvalehti puutarhassa
- Kodin kuvalehti joulu
- Kodin kuvalehti grillikesä
- Kidd.o
- Joulu anna
- Huippu
- Helpot mega ristikot
- Harraste mp
- Guitarfan
- Golden vintage
- Antiikki ja taide
- Ammattikuljettaja
Uudet lehdet 2012
Suomen lehtimarkkinoilla koettiin vuonna 2012 ennätysvuosi, uusia lehtiä saatiin markkinoille peräti 34. Kun tarkastellaan tilastoja viimeisen kymmenen viime vuoden ajalta, uusien aikakauslehtien määrä on vuosittain ollut keskimäärin 28. Se on yllättävän suuri luku, kun ottaa huomioon Suomen väkiluvun.
Vuosi 2012 toi aikakauslehti markkinoille monipuolisen kattauksen uusia lehtiä. Muun muassa runsaasti viihdyttäviä ristkkolehtiä, sudokuja, kryptoja, lastenlehtiä, lääkärilehtiä, autolehtiä, miestenlehtiä ja naistenlehtiä.
Tästä kattauksesta löytyy varmasti jokaiselle innokkaalle lukutoukalle mielenkiintoinen julkaisu.
Aikakauslehtien määrä Suomessa vuonna 2012 on peräti 4594 kpl. Se on noin 1000 vähemmän kuin vuonna 2007, jolloin nimikkeiden määräksi on ilmoitettu 5444.
- Timantti ristikot
- Sudoku-pommi
- Sudoku genius
- Onnen kryptokirja
- Lempi-jymy
- Krypto pommi
- Vitonen
- Hyvän tuurin sudoku
- Hyvän tuurin extra
- Spider-man juniori
- Simon helpot ristikot
- Roiskeläppä
- Pyöräily & triathlon
- Premium klassikot
- Potilaan lääkärilehti
- Hertan hauskat & helpot ristikot
- Monster high
- Mobiili
- Hertan hauskat & helpot kryptot
- Kotoliving
- Iiris
- Helpot lempi-extra
- Binero
- Fitbody
- Evento
- Espoon nainen
- Eko elo
- Cult24 magazine
- Cross training magazine
- Costume
- Camper
- Amerikan rauta
- Allegro magazine
- 3T
Uudet lehdet 2011
Vuosi 2011 oli uusien aikakauslehtien osalta huonompi kuin monet lähivuodet. Aikakauslehtitarjontaan saatiin uusia nimikkeitä 23. Jos lukua verrataan ennätysvuoteen 2012, on luku yli kymmenen vähemmän.
Aikakauslehti valikoimaan saatiin tänä vuonna muun muassa purjehdukseen, leipomiseen puutarhanhoitoon ja koiraharrastukseen liittyviä julkaisuja. Tarjonta on siis tänäkin vuonna erittäin kattava ja monipuolinen.
Uusien lehtien lanseerausvauhti tuskin on kuitenkaan hiipumassa. Uskomme, että uusien lehtien määrä pysyy melko samoissa lukemissa kuin tähänkin asti. Välillä tulee uusia piikkejä ja toisinaan lehtien määrä jää vähäisemmäksi.
Kuten lähes joka vuosi, tänäkin vuonna enemmistö tulokkaista liittyy harrastuksiin. Isännöinti on ainoa ammatti- ja järjestölehti ja Koti+ vastaavasti ainut asiakaslehti. Muut uudet lehdet ovat yleisölehtiä, joista Lily ilmestyy vain verkossa.
- Ristikkomaailma ristikot
- Ristikkomaailma kryptot
- Jätti-sudoku
- Uuma-lehti
- Top model
- Top gear
- Purje
- Motorrad
- Meidän koira
- Maailman historia
- Lily
- Leivotaan
- Koti ja puutarha
- Koti +
- Isännöinti
- Isot koneet
- F-lehti
- agi
- Aalto university magazine
- Wendy
- Pikkutuhmat jallu ristikot
- 6-0
- inez
Uudet lehdet 2010
Tietojemme mukaan vuosi 2010 toi aikakauslehtitarjontaan jopa 24 uutta nimikettä. Aikakauslehtinimikkeiden kokonaismäärä on tänä vuonna Suomessa 4867.
Uudet lehdet tuovat lehtimarkkinoille runsaasti erilaisia aikakauslehtiä, jotka liittyvät muun muassa koneisiin, rakentamiseen, talouteen, tehtäviin, urheiluun, koteihin, kauneuteen ja mukavaan puuhaan.
Näin kattavasta valikoimasta löytyy taatusti jokaiselle lukijalle sopiva lehti. Uusissa julkaisuissa on runsaasti niin miesten-, naisten- ja lastenlehtiä. Uusista nimikkeistä osa on tilattavissa verkosta määräaikais- ja kestotilauksena ja toiset taas ovat vain irtonumeromyynnissä.
- Ristikkomaailma
- Vanhat koneet
- Umma
- Terassi
- Talouselämä platinum
- Stockmann premiere
- Podium
- Pets
- Leijonat-lehti
- Kultahammas
- Kiinteistö & talotekniikka
- Karjalan kuvalehti
- Kauniit kodit
- Huili
- Lämpö
- Hiusideat
- Diana
- Spider-man seikkailee
- Paavo pesusieni
- Lumo
- Lauri kilpa-auto
- Ben 10
- Aku
- Aurinko ristikot
Uudet lehdet 2009
Vuosi 2009 toi Suomen ennestään runsaaseen aikakauslehtitarjontaan peräti 29 uutta aikakauslehteä. Monipuolisten lehtien lisäksi aikakauslehdet saivat myös tänä vuonna paljon uusia lukijoita. Suomessa julkaistavien aikakauslehtien määrä on tänä vuonna ollut hieman nousussa, tilastojen valossa lehtiä on peräti 4945.
Vuoden 2009 lukijamäärien kasvu oli yhteensä 350 000, kun otetaan huomioon, että sama ihminen lukee montaa eri lehteä. Lukijamäärien huomattava kasvu näkyy etenkin naistenlehdissä ja asiakaslehdissä.
Naistenlehtien ryhmään on saatu viime vuosina useita uusia lehtiä, jotka ovat tavoittaneet erinomaisesti kohderyhmänsä. Lehtien välinen kova kilpailu on ollut lukijoiden etu, sillä niin uudet kuin jo vakiintuneen asemansa saavuttaneet lehdet ovat joutuneet kehittämään sisältöään entistäkin kiinnostavammaksi ja tekemään parannuksia.
- Tunne hevonen
- Toimi
- Tesso
- Nautic
- Koirafanitus
- Hiihto
- Firma
- Pikku-tähti
- Evita
- Deluxe
- Canis
- Ikäplus
- Taide & design
- Lue
- Kotikokki
- Kauniit joulukodit
- Hit
- Nemi
- Hannah montana
- Hot now
- Ilonan iloiset ristikot
- Iisakin helpot ristikot extra
- Hyväntuulen ristikot albumi
- Hyväntuulen kryptot albumi
- Helppomix
- Helpot palkintosudokut
- Extreme sudoku
- Aloittelijan ristikot
- A. aaltosen kryptot
Uudet lehdet 2008
Vuosi 2008 oli erittäin hyvä uusien lehtien osalta, sillä uusia nimikkeitä saatiin markkinoille jopa runsaat 28. Suomessa julkaistavien aikakauslehtinimikkeiden yhteismäärä on tällä hetkellä 5382, joka on muihin vuosiin verrattuna melko runsas määrä. Ei ihme, että Suomi tunnetaan aikakauslehtiä lukevana maana!
Uusissa aikakauslehdissä on jälleen melko monipuolinen kattaus aikakauslehtiä, joista varmasti moni jää vuosikausiksi Suomen lehtimarkkinoille.
Uudet lehdet sisältävät muun muassa naisille suunnattuja aikakauslehtiä, miestenlehtiä, nuortenlehtiä ja lastenlehtiä. Valikoimassa on melkoinen kattaus mukavia ristikkolehtiä, tiedelehtiä, talouslehtiä ja ympäristölehtiä.
Emme voi muuta kuin suositella tutustumaan rauhassa lehtivalikoimaan ja poimimaan joukosta juuri itselle parhaiten soveltuva julkaisu. Hyödyntämällä lehtitarjoukset, saat lehden huomattavasti edullisemmin.
- Viisas raha
- Probody
- Littlest pet shop
- Klassikot
- Hello kitty
- Geo
- Elle
- Divaani
- Aarre
- Toivekoti & puutarha
- Tatuointi
- Sinä osaat magnum
- Maalaisunelma
- Energia ja ympäristö
- Aikakaus-lehti
- Blood ceremony
- You
- World of warcraft
- Viivi & wagner
- Lxry magazine
- Card player suomi
- Pokerisivut
- Iskelmä-lehti
- High school musical
- Overture magazine
- Kaksplus perhe
- Sudoku mix
Uudet lehdet 2007
Suomen aikakauslehti valikoimassa on tilastojen mukaan nimikkeitä yhteensä runsaat 5444. Uusia lehtiä julkaistiin kuluvana vuonna peräti 24. Uusien lehtien osalta vuosi näyttää melko samanlaiselta kuin lähivuosina.
Aikakauslehti tarjonta kasvoi jälleen useilla uusilla julkaisuilla. Aihealueiltaan uusien lehtien kirjo on melko laaja, uutuuksiin sisältyy historialehtien lisäksi mm musiikkiin terveyteen, käsitöihin ja lifestyleen keskittyviä lehtiä.
24 uutuuslehden valikoimasta löytyy jokaiselle innokkaalle lukijalle mielenkiintoinen julkaisu.
- Tractor power
- Tieteen kuvalehti historia
- Riista
- Raw view
- Oma koti kullan kallis
- Olivia
- Mönkijä
- Le monde diplomatique
- KG
- Ihana
- Golf digest
- Bansai
- Poker magazine
- Japan pop
- Season magazine
- +Autot
- Taaleri
- Pohjanvaalea
- Lumi
- Guitar fan
- Tekniikka ja ympäristö
- Stadium magazine
- Ff magazine
- Elämys
Uudet lehdet 2006
Vuosi 2006 oli erittäin hyvä uusien aikakauslehtien osalta. Uusia nimikkeitä saatiin Suomen lehtimarkkinoille peräti 33. Vuosi 2012 oli aikakauslehtien ilmestymisessä ennätysvuosi, silloin uusia nimikkeitä tuli yhteensä 34.
Aihealueiltaan uudet lehdet tarjoavat melko monipuolista sisältöä tuoden Suomen lehtivalikoimaan jälleen niin historia, auto, animaatio, eläin, peli kuin kotiin liittyviä julkaisuja.
Osa 2006 vuoden uusista lehdistä on vielä 2018 vuonnakin lehtimarkkinoilla, kuten esimerkiksi Tuning, Plaza Koti ja Hifimaailma.
- Tuning.fi
- Taika
- Pokemon
- Plaza koti
- Miesten maailma
- Hifimaailma
- Hang up
- Fine
- Pro hevonen
- Winx club
- Fight sport magazine
- Sara
- Pokeri-lehti
- Kirja in
- Jessy
- Roolipelaaja
- Navigare
- Veli
- Paintti
- Kotipiha
- Keijut
- Kaupthinking
- Kasvatus ja koti
- Innova
- Autot-teemalehti
- Warcraft
- Unelmakämppä
- Trad
- Stara
- Gloria home
- Fleim
- Energian kulutus
- Nuoren asunto
Uudet lehdet 2005
Vuosi 2005 toi Suomen lehtimarkkinoille jälleen runsaasti uusia aikakauslehtinimikkeitä. Uusia lehtiä ilmestyi yhteensä 28.
Lehtivalikoima kasvoi tänä vuonna melko samaan tahtiin kuin edellisinä vuosina. Uudet lehdet tuovat markkinoille aihealueiltaan eläin, urheilu, pelaaminen, antiikki ja rentamiseen liittyviä julkaisuja.
Lehtivalikoimasta löytyy varmasti jokaiselle innokkaalle lukijalle kiinnostava julkaisu. Joukossa on monipuolisesti miesten-, naisten- ja lastenlehtiä.
Kun tarkastellaan vuoden 2005 uusia aikakauslehtiä vuonna 2018, ottaa listassa silmään ensimmäisenä Viva, Anime, Kotivinkki ja Maalla lehdet. Nämä edellämainitut lehdet ilmestyvät vieläkin, joten ne ovat löytäneet mainiosti oman kohderyhmänsä.
- Viva
- Smoto
- PardiaNyt
- Meidän Suomi
- Maalla
- Koirat
- Historia
- Audi Magazine
- Arvoasunto
- Anime
- KasinoA4
- Softaaja
- In Look
- Ilo +
- Urheilun Aika
- Pc pelaaja
- Lehtivihreä
- C.C
- Antiikki, Keräily ja Taide
- Skimbaaja Cross Country
- Robinson
- Rakennuslehti Kiinteistöt
- Monster Allergy
- Kotivinkki Pidetään Hauskaa
- Kotivinkki Iloitse Kodistasi
- Idols
- Hot Magazine
- Eevan Extra